Linja-raportti

Ylioppilastutkinto ennustaa opintomenestystä pääsykoepisteitä paremmin


Näin havaitaan seitsemän eri alan opiskelijoita seuranneessa tutkimuksessa, joka julkaistaan lokakuussa. Sama havainto on tehty myös aiemmissa selvityksissä.

Tausta: Opiskelijavalintojen uudistaminen (klikkaa auki)

* Opetus- ja kulttuuriministeriö ja korkeakoulujen ovat sopineet korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistamisesta.

* Sopimusten myötä yliopistot ja ammattikorkeakoulut ottavat vuoteen 2018 mennessä käyttöön opiskelijavalinnan, joka ei edellytä hakijalta pitkää valmentautumista.

* Korkeakoulut uudistavat lisäksi opiskelijavalintojaan vuoteen 2020 mennessä siten, että kulttuuri- ja taidealoja lukuun ottamatta nykyistä merkittävästi suurempi osa opiskelijoista valitaan todistusvalinnalla.  

* Uudistuksen myötä ylioppilastutkinnon hyväksyttyjen kokeiden uusimismahdollisuuksia lisätään. Tällä hetkellä kokeen saa uusia vain kerran.

* Ministeriön mukaan tarve osallistua valmennuskursseille poistuu uudistuksen myötä.

* Korkeakoulut päättävät itse, valitsevatko ne vuodesta 2020 alkaen todistusvalinnassa opiskelijoita ylioppilastutkintotodistuksen ja ammatillisen perustutkinnon todistuksen perusteella, vai vain ylioppilastutkinnon perusteella.

* Korkeakoulut kertovat vuonna 2020 soveltamistaan valintaperusteista viimeistään syksyllä 2018, jolloin tuleville hakijoille jää aikaa sopeutua muutokseen.

Lähde: Opetus- ja kulttuuriministeriö

Erityisasiantuntija Sirkku Kupiainen Helsingin yliopiston kasvatustieteellisestä tiedekunnasta arvioi, että yliopistojen pääsykokeiden puolustajat ovat väärässä, kun he sanovat pääsykokeen seulovan tutkintoihin parempia opiskelijoita kuin mihin pelkän ylioppilastutkinnon käyttämisellä päästäisiin. Tutkimusnäyttö osoittaa hänen mukaansa täysin päinvastaista. Kupiainen on yksi tutkijoista, jotka ovat seuranneet seitsemän eri alan opiskelijoiden menestymistä yliopisto-opinnoissaan ja verranneet sitä heidän ylioppilastutkintoonsa ja pääsykoepisteisiin.

“Ylioppilastutkinto ennustaa varsin hyvin myöhempää opintomenestystä ja huomattavasti paremmin kuin pääsykoepisteet”, Kupiainen sanoo.

Hänen mukaansa huomionarvoista uudessa tutkimuksessa on kuitenkin se, että mukana ovat luonnollisesti vain ne, jotka ovat nykyisen valintajärjestelmän aikana yliopistoon selvinneet.

“Ainakin siinä joukossa ylioppilastutkintomenestys ennustaa huomattavasti paremmin opinnoissa pärjäämistä kuin pääsykoetulos.”

Tulosta voi pitää yllättävänä, sillä esimerkiksi monet omien alojensa johtavat professorit ja edunvalvontajärjestöt ovat puoltaneet pääsykokeiden laajaa käyttöä sillä, että niiden on uskottu testaavan opiskelijan soveltuvuutta alalle paremmin kuin ylioppilaskirjoitusten.

Kupiaisen mukaan tutkimustieto ei näkemystä kuitenkaan tue.

“Ylioppilastutkintoon on kuitenkin kerrytetty kahdentoista vuoden opinnot, kun pääsykoe voi perustua kaupallisen valmennuskurssiyrityksen tukemana tehtyyn kahden kuukauden työhön”, Kupiainen vertaa.

“Mielestäni siinä ei ole mitään järkeä, että kahdentoista vuoden aikana koulussa tehty työ korvataan sillä, että on varaa ja aikaa lukea muutaman kuukauden ajan 15 tuntia päivässä.”

Vaikka edunvalvontajärjestöt ovat puoltaneet äänekkäästi pääsykokeita, havaintoja ylioppilaskirjoituksen paremmasta kyvystä ennustaa tulevaa opintomenestystä on tehty aiemminkin. Vuosi sitten ilmestyneen  Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun tutkimuksen mukaan erityisesti pitkässä matematiikassa, äidinkielessä ja pitkässä kielessä menestyminen ennustaa hyviä tuloksia myös korkeakouluopinnoissa.  Emma Mieskosen tutkimuksen mukaan pitkän matematiikan laudaturin kirjoittaneet myös valmistuvat koulusta muita nopeammin.

Tutkimuksen löydökset johtivat muutoksiin Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa, kun opiskelijoita ryhdyttiin ottamaan sisään suoraan ylioppilaskirjoitustulosten pohjalta. Viime kesänä asiaa Helsingin Sanomille kommentoineen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun varadekaanin Seppo Ikäheimon mukaan päätöksen tavoitteena on erityisesti estää parhaiden opiskelijoiden valuminen ulkomaisiin korkeakouluihin.

”Meillä oli jo vuonna 2006 pieni kiintiö, jossa otettiin opiskelijoita sisään ylioppilastodistuksen perusteella, ja he menestyivät todella hyvin. Silloin jo heräsi kysymys, että papereilla sisäänvalinta voisi olla järkevää”, Ikäheimo sanoi.

 

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ on käsitellyt opiskelijoiden soveltumista eri aloille opiskelijavalintojen uudistamishankkeen yhteydessä julkaisemassaan raportissa. Ministeriön raportissa soveltuvuus-käsitteen ulkopuolelle rajataan tiedot ja taidot koulutusalasta tai oppiaineesta.

“Korkeakouluopiskelijoiksi hakeutuvilta ei voida odottaa syvällistä osaamista ammattialalta. Jos näin tehdään, on se korkeakouluopintojen siirtämistä korkeakoulun ulkopuolelle. Soveltuvuus alan opintoihin ja ammattialalle ovat kaksi eri asiaa”, raportissa todetaan.

Raportin valmistelleessa työryhmässä istui laaja joukko asiantuntijoita ja eri sidosryhmien edustajia. Työryhmän mukaan opiskelijavalinnassa on tutkimustietoon pohjautuen harkittava, miten luotettavaa tietoa soveltuvuudesta on eri arviointikeinoin saatavissa. Raportti huomauttaa, että osa aloista on erityisasemassa ja harkittava erikseen, sillä niihin voi kuulua harjoituksia ja harjoitteluita, joissa saattaa olla turvallisuusriskejä.

“Soveltuvuus alalle on niin subjektiivinen ajasta ja paikasta riippuvainen kokonaisuus,että työryhmä ei näe sitä ensisijaisena arvostelun perusteena opiskelijavalintavaiheessa. Alemman korkeakoulututkinnon suorittaminen kestää joka tapauksessa kolmesta neljään vuotta, jonka aikana soveltuvuus tuleviin työtehtäviin kehittyy. Parhaimmassa tapauksessa soveltuvuus alalle kehittyy korkeakoulun vahvasti tukemana”, raportissa arvioidaan.

“Ammattialakohtaisen soveltuvuuden sijaan soveltuvuuden arvioinnin tulisi keskittyä opiskelijavalinnoissa soveltuvuuteen alan opintoihin eli siihen, miten hyvin opiskelija tulee suoriutumaan ao. opinnoissa, joihin hän on hakeutumassa. Tässä soveltuvuudessa painottuvat edellä kuvatut akateemiset taidot, joita voidaan arvioida hyvin ylioppilastutkinnon eri osa-alueiden avulla.”

Tästä näkökulmasta uuden tutkimuksen tulokset tukevat tavoitetta, jonka mukaan opiskelijavalinnoissa painotettaisiin nimenomaan opinnoissa tarvittavia akateemisia valmiuksia. Niiden mittaamiseen ylioppilaskirjoitukset soveltuvat monien asiantuntijoiden mukaan yliopistojen omia pääsykokeita paremmin.

Ongelmaksi julkisessa keskustelussa näyttääkin muodostuvan, että kaikki yliopistot ja tiedekunnat eivät jaa tavoitetta. Opiskelijavalintauudistusta vastaan on hyökätty esimerkiksi sanomalla, että nimenomaan valintakokeet seulovat kullekin alalle sinne parhaiten soveltuvat ihmiset. Näkökulmana kritiikissä on siis soveltuvuus alalle opintojen jälkeen, ei niinkään opinnoissa menestyminen.

 

HELSINGIN SANOMILLE elokuun puolivälissä opiskelijavalintoja kommentoineen Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksen johtajan Tapio Määtän mukaan oikeustieteellisellä alalla opiskelijavalintauudistus toteutetaan ottamalla käyttöön yhteisvalinta, jossa kaikki yliopistot ovat mukana. Samalla pääsykokeen valmistautumisaikaa vähennetään kahdesta kuukaudesta kuukauteen. Osa alan pääsykokeesta perustuu lisäksi jatkossa vasta kokeessa jaettavaan aineistoon.

Toimet ovat osin linjassa ministeriön toiveiden kanssa, joissa tavoitteena on pitkäkestoista valmistautumista vaativista pääsykokeista luopuminen. Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen VATT:n johtavan tutkijan Matti Sarvimäen mukaan yksi nykymallin ongelmista on kuitenkin se, että se ei käytännössä mahdollista useaan hakukohteeseen pyrkimistä.

“Hakemuksia voi toki lähettää useita, mutta jos kilpailtuun kouluun aikoo päästä, kaikki energia kannattaa keskittää yhteen kohteeseen. Jos kisassa sitten jää puolen pisteen päähän läpimenosta, hakija jää usein kokonaan ilman opiskelupaikkaa. Joka vuosi tuhannet lahjakkaat nuoret kokevat tämän kohtalon ja joutuvat yrittämään seuraavana vuonna uudestaan – ja moni jää silläkin kerralla rannalle”, Sarvimäki kirjoittaa VATT:n blogissa.

Sarvimäki arvioi, että pyrkimys vähentää pääsykokeiden kuormittavuutta lyhentämällä koemateriaalia tai julkaisemalla se myöhemmin keväällä ei muuta tilannetta, sillä hakijoiden on tällöinkin järkevää keskittää voimansa vain yhteen kokeeseen

“Hyvin suunnitellun järjestelmän keskeinen piirre on, että yhteen paikkaan hakeminen ei vähennä mahdollisuuksia tulla valituksi muualle. Puhtaasti todistusvalintoihin perustuva järjestelmä on helppo toteuttaa niin, että tämä ehto täyttyy. Samoin haastattelut ja soveltuvuuskokeet ovat mahdollisia, kunhan niihin osallistuminen ei vaadi paljoa aikaa. Hiemankin valmistautumista vaativat pääsykokeet sen sijaan vääjäämättä tarkoittavat, että hakija joutuu miettimään uskaltaako hakea itseään eniten kiinnostavalle alalle vai joutuuko hän tyytymään turvallisempaan, mutta tylsempään vaihtoehtoon”, Sarvimäki kirjoittaa.

 

VAIKKA MINISTERIÖN toiveet opiskelijavalintojen uudistamisesta ovat selkeitä, kuuluu valinnoista päättäminen yliopistojen autonomian piiriin. Näin valta lopullisista käytännöistä on yliopistoilla ja ammattikorkeakouluilla itsellään.

Vielä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen sisälläkin päätökset hajautuvat usein tiedekuntiin ja laitoksiin. Jyväskylän yliopiston strategiajohtajan, professori Kari Pitkäsen mukaan yliopiston keskushallinnon näkökulmasta valintamenettelyissä olisi runsaasti selkeyttämisen varaa.

“Jos katsotaan tätä kysymystä yliopiston johdon näkökulmasta, niin kyllähän meidän mielestä täytyisi tehdä aika suuri remontti opiskelijavalinnoissa, ja nimenomaan siihen suuntaan, että kriittisesti pitäisi tarkastella erilaisia valinta- ja  soveltuvuuskokeita, joita opiskelijavalinnassa käytetään. Varmasti paljon yksinkertaistamisen varaa tässä on.”

Hänen mukaansa tietyillä aloilla soveltuvuuden testaamista todennäköisesti tarvitaan jatkossakin, mutta omien valintakokeiden järjestäminen ei saisi olla lähtökohta.

“Aika monilla ruohonjuuritason toimijoilla, eli tiedekunnissa opiskelijavalintoja tekevillä ja niistä menettelyistä päättävillä, on edelleen selkeästi se käsitys, että erilaisia valintakokeita ja soveltuvuustestauksia tarvitaan”, Pitkänen sanoo.

Pelkän yliopiston johdon vakuuttaminen uudistuksen tarpeellisuudesta ei siis välttämättä riitä, sillä monissa laitoksissa ja tiedekunnissa on totuttu tapaan, jolla opiskelijoita on jo vuosikymmeniä valittu. Se on johtanut paikoin muutosvastarintaan myös yliopistojen sisällä, vaikka johto olisikin ministeriön kanssa samaa mieltä uudistuksen tarpeellisuudesta. Esimerkiksi julkisuudessa uudistusta vastaan ovat hyökänneet erityisesti eri alojen professorit ja dekaanit, eivät yliopistojen johto tai nimenomaan opiskelijavalintoja tutkineet tutkijat.

Sirkku Kupiainen arvelee, että muutosvastarinta voi johtua uskosta oman valintatavan paremmuuteen, vaikka tutkimustieto toista osoittaisikin.

Kari Pitkäsen mukaan tiedekuntien ja laitosten tavoitteena on usein saada alasta kiinnostuneesta hakijajoukosta mahdollisimman hyviä opiskelijoita juuri omiksi opiskelijoiksi.

“Tämänkaltainen ajattelu kaiken kaikkiaan johtaa siihen, että ei aina olla hirveän valmiita menemään hyvin yksinkertaisiin, koko maassa toteutettaviin valintamenettelyihin”, Pitkänen sanoo.

Hänen mukaansa kokemukset siirtymisestä omista pääsykokeista valtakunnallisesti yhtenäisiin valintamenettelyihin eivät Jyväskylässä ole ainakaan negatiivisia.

“Kauppatieteissä mentiin joitakin vuosia sitten mukaan tähän yhteisen valintakokeen järjestämiseen. Sellaisia kommentteja on kuulunut, että ‘aijaa, eihän tämä näyttänytkään mitenkään negatiivisesti vaikuttavan’. Pikemminkin on ollut positiivissävyisiä muutoksia havaittavissa.”

Artikkeli on osa opiskelijavalintoja käsittelevää Linja-raporttia. Lue raportin muut artikkelit täältä.

Kuva: Pietinen / Museoviraston kokoelma (CC)

Linja-raportti
Yhtä hyvät oppilaat saavat eri kouluissa erilaisia arvosanoja
Reportaasi
”Yksilöllisyyttä ja joustavuutta lisätään” – Ammatillisen koulutuksen reformi kerää laajasti kiitosta
Linja-raportti
Ruotsissa yliopistoon pääsee todistuksella, mutta takaportti on jätetty auki