Kommentti

Kommentti: 10 huonoa perustetta nykymuotoisille pääsykokeille


Opetus- ja kulttuuriministeriön ajamaa opiskelijavalintojen uudistamista vastaan on hyökätty äänekkäästi ja suurella tunteella. Kokosimme 10 huonoa argumenttia, joilla uudistusta vastustetaan.

Julkaisimme hieman yli viikko sitten toisen ja kolmannen asteen opiskelijavalintoja käsitelleen Linja-raportin, joka kokosi yhteen eri asiantuntijoiden ajatuksia tavoista, joilla opiskelijoita tällä hetkellä valitaan.

Aihe on herättänyt paljon keskustelua ja pääsykokeita on puolustettu myös heikoilla tai virheellisillä väitteillä. Poimimme näistä kymmenen tarkemman tarkastelun alle. Valintaperusteena on ollut se, että argumentit vaikuttavat päteviltä, vaikka ne eivät sitä ole.

  1. Välivuosi kasvattaa ja on vain hyväksi

Tämä argumentti on osin totta, mutta ei liity asiaan. Osalla välivuosi voi hyvinkin kasvattaa ja sillä voi olla muitakin positiivisia vaikutuksia. Suomessa välivuosia on kuitenkin todella paljon ja niiden viettäjistä suuri osa haki korkeakouluun, mutta jäi ilman opiskelupaikkaa. Hakeneista suuri osa myös halusi opiskelemaan, eikä välivuosi ollut suunniteltu tai toivottu. Erityisesti näiden ei-toivottujen välivuosien määrää pitäisi pystyä vähentämään paitsi inhimillisten, myös taloudellisten syiden vuoksi.

Korkea-asteen opinnot aloitetaan meillä keskimäärin vanhempana kuin yhdessäkään toisessa OECD-maassa. Se hidastaa siirtymää työelämään, laskee väestön keskimääräistä koulutustasoa ja aiheuttaa haasteita kansantaloudelle. Perusongelma nykyisessä järjestelmässä ei siis ole se, että ihmiset viettävät välivuosia, vaan se, että välivuosia on niin monia ja ne ovat usein hakijan itsensä näkökulmasta ei-toivottuja.

Välivuosiongelma syntyy osin siitä, että monille aloille on huomattavasti enemmän halukkaita kuin alalla on opiskelupaikkoja. Niin tulee aina olemaan, ja välivuosia nähdään siten jatkossakin. Suomen poikkeuksellisen suuri välivuosien määrä syntyy kuitenkin isolta osin myös nyt käytettävästä opiskelijavalintajärjestelmästä.

Pääsykokeisiin pohjaava järjestelmä ei todellisuudessa mahdollista hakemista tosissaan kovin moneen paikkaan, sillä oma valmistautuminen kannattaa suunnata juuri sen korkeakoulun ja alan pääsykokeisiin, jonne eniten haluaa. Näin esimerkiksi itselle toiseksi mieluisimpaan hakukohteeseen ei välttämättä voi tosissaan edes hakea. Tilanne on tuttu monelle korkeakouluun viime vuosina pyrkineelle.

Ylioppilastodistuksen tai esimerkiksi yleispätevän, monelle eri alalle kelpaavan pääsykokeen perusteella voisi sen sijaan hakea edelleen omalle unelma-alalle, mutta myös opiskelupaikkoihin, joista ei käydä yhtä kovaa kilpailua. Malli on käytössä esimerkiksi Ruotsissa, jossa 70 prosenttia opiskelijoista valitaan suoraan todistuksen perusteella ja 30 prosenttia erityisen högskoleprovet-kokeen perusteella. Sekä todistuksella että högskoleprovet-tuloksella voi hakea samalla kertaa moniin eri hakukohteisiin. Lisää Ruotsin mallista voit lukea täältä.

Uudessa Suomen mallissa välivuosien pitäminen olisi edelleen aivan sallittua, jos siihen itse päätyy. Enää välivuodet eivät kuitenkaan olisi yhtä usein ei-toivottuja. Yhdellä hakukerralla on jatkossa mahdollista hakea tosissaan useampaan itseä kiinnostavaan kohteeseen, kun valintaperusteena ovat pitkää valmistautumista vaativien pääsykokeiden sijaan ylioppilaskirjoitusten arvosanat sekä ainestopohjaiset valintakokeet.

  1. Professori X sanoi pääsykokeiden olevan hyvä asia

Arvostettuja tutkijoita kannattaa kuunnella, mutta samalla on hyvä huomioida, minkälaista asiantuntemusta julkisuudessa esiintyvillä professoreilla on.

Esimerkiksi alallaan maailman terävimpään kärkeen kuuluvalla oikeustieteen tutkijalla ei välttämättä ole juuri käsitystä siitä, miten korkeakouluihin hakevien valmiuksia on mielekkäintä arvioida, ja miten niitä voidaan parhaiten testata. Toki eri alojen tutkijoilla ja professoreilla voi olla asiasta kokemusperäistä tietoa, ja sitä kannattaa (tiettyyn pisteeseen asti) kuunnella. Onhan moni professori esimerkiksi luennoinut opiskelijoille useita kymmeniä vuosia ja tuntee alansa hyvin.

Mutta tällöin kysymys on nimenomaan henkilön kokemuksista, ei tutkitusta tiedosta. Monet professorit kertovat lehtihaastatteluissa siis kokemuksistaan, eivät tutkimuksistaan.

Eri alojen huippututkijoiden sijaan lehtihaastatteluissa kannattaisikin nostaa esiin esimerkiksi opiskelijavalintoihin ja akateemisten valmiuksien testaamiseen tutkijanurallaan keskittyneitä kasvatustieteilijöitä ja muita asiantuntijoita. He arvioivat opiskelijavalintojen uudistamista huomattavasti myönteisemmin.

  1. Pääsykokeet ovat oikeudenmukaisin tapa valita opiskelijat

Oikeudenmukaisuuden kokemus on henkilökohtaista, joten tätä argumenttia on vaikea arvostella. Jos ajattelee, että 12 vuoden aikana koulussa tehdystä työstä ei saa opiskelijavalinnoissa palkita, vaan kaikkien tulee lähteä pääsykokeisiin samalta viivalta, voi näin varmasti sanoa.

Jos oikeudenmukaisuutta kuitenkin tarkastellaan sen perusteella, kenen pitäisi tulevan opiskelumenestyksen perusteella päästä korkeakouluun, on väite huomattavasti heikompi.

Jos esimerkiksi kokee, että korkeakouluun pitäisi päästä niiden, jotka tulevat todennäköisesti menestymään opinnoissaan parhaiten, tulisi suosia valintaa ylioppilaskirjoitusten perusteella. Näin arvioi ainakin asiaa selvittänyt Helsingin yliopiston tutkija, jonka mukaan ylioppilaskirjoitustulokset ennustavat tulevaa opintomenestystä huomattavasti pääsykoetuloksia paremmin. Samaa ilmiötä on havaittu myös aiemmissa tutkimuksissa, vaikka eri alojen välillä on tässä varmasti isoja eroja.

Jatkossa olennaista olisikin, että pääsykokeet (ministeriön linjauksen mukaan osa opiskelijoista valitaan jatkossakin pääsykokeilla) olisivat jatkossa laadukkaampia ja mittaisivat paremmin hakijoiden soveltuvuutta alalle. Samalla todistusvalintaa ja ylioppilaskirjoituksia tulisi kehittää niin, että ne toimisivat valintakriteerinä nykyistä paremmin. Nämä osaltaan tekisivät korkeakoulujen opiskelijavalinnoista nykyistä oikeudenmukaisempia. 

Oma kysymyksensä on se, miten esimerkiksi perhetaustan vaikutusta koulumenestykseen pystyttäisiin tasaamaan, eli heikommassa asemassa olevia tukemaan. Nykymuotoiset pääsykokeet eivät siihen kuitenkaan ole millään mittarilla hyvä keino (ks. kohta 7).

  1. Pääsykokeilla valitut opiskelijat ovat motivoituneempia

Melko yleisesti toistettava argumentti on, että pääsykoeaineiston ulkoaopettelu ja kokeessa menestyminen on osoitus motivaatiosta juuri kyseistä alaa kohtaan. 

Argumenttia vastaan puhuvat kuitenkin keskeyttämistilastot: noin 60 prosenttia ikäluokasta aloittaa korkeakouluopinnot, mutta vain 40 prosenttia saattaa ne  loppuun. Keskimäärin kovin motivoituneita korkeakouluihin valitut eivät siis meillä vaikuta olevan, vaikka tietyillä kovan sisäänpääsykilpailun aloilla keskeyttämisprosentit ovatkin pieniä.

Valtakunnallista opiskelijavalintajärjestelmää tulee kuitenkin kehittää kokonaisuutena, ei harvojen profiilialojen edut edellä. Tällä hetkellä keskeyttämisprosentin ovat tietyillä aloilla hurjia, sillä opintoja käytetään lähinnä valmennuskurssina toisen alan pääsykokeisiin. Ilmiö näkyy erityisesti aloilla, joiden opinnot auttavat lääketieteellisen tai muiden kilpailtujen alojen pääsykokeissa.

Korkeakoulussa opiskeleminen vain toisen alan pääsykoetta varten on tuhlausta, josta tulisi päästä eroon. Tästä lienee Suomessa poikkeuksellisen suuri yksimielisyys.

  1. Minä en olisi päässyt korkeakouluun, jos pääsykoejärjestelmä olisi toisenlainen

Tämä väite ei perustu mihinkään muuhun kuin sokeaan luottoon omasta paremmuudesta. Sinä ja minä ehkä pääsimme korkeakouluun, mutta moni muu jäi rannalle. On täysin absurdia väittää, että meidän menestyksemme pääsykokeissa olisi osoitus pääsykoejärjestelmän laadusta.

On aivan mahdollista, että pääsykokeissa ulos jääneet menestyisivät opinnoissaan ja urallaan huomattavasti meitä paremmin. Silloin me olemme saaneet huonosta järjestelmästä perusteetonta etua.

Samaa argumenttia on hieman eri muodossa liitetty myös erinäisiin julkisuuden henkilöihin tai omiin ystäviin. On väitetty, että älykäs ja menestynyt henkilö X ei olisi päässyt yliopistoon, jos valintaperusteena olisi ollut ylioppilastodistus.

Ongelma väitteessä on, että näemme vain sen mikä on toteutunut. Emme esimerkiksi voi tietää, kuinka moni henkilö, joka olisi menestynyt opinnoissaan ja urallaan opiskelemaan päässeitä paremmin, jäi korkeakoulun ulkopuolelle, koska valintaperusteena oli pääsykoe eikä ylioppilastodistus.

Se, että meillä on Suomessa menestyneitä ja älykkäitä korkeakoulutettuja, ei siis ole pätevä argumentti pääsykokeiden puolesta. Jotta argumentti olisi pätevä, pitäisi meidän pystyä osoittamaan, että Suomessa on älykkäämpiä ja menestyneempiä korkeakoulutettuja kuin meillä olisi, jos valinnat olisi läpi historian tehty ylioppilaskokeen perusteella.

Kun katsomme 3. väitteen kohdalla selostettua tietoa ylioppilaskirjoitusten kyvystä ennustaa opintomenestystä pääsykokeita paremmin, lienee rehellisempää olettaa, että tilanne on juuri päinvastainen. Hakijoita, jotka olisivat menestyneet opinnoissaan paremmin, on voinut jäädä korkeakoulujen ulkopuolelle.

  1. Lukiolaiset eivät ole riittävän kypsiä valitsemaan

Tässä argumentissa on perää. Harva tietää 15- tai 16-vuotiaana mitä haluaa opiskella, tai haluaako ollenkaan. Jos nyt oltaisiin luomassa järjestelmää, jossa 15- ja 16-vuotiaana tehtävät valinnat sulkisivat ovet korkeakouluihin, olisi syytäkin älähtää. (Toisaalta ammatillisen koulutukseen suuntaavia näytetään kuitenkin pitävän riittävän kypsinä valitsemaan alansa 15-vuotiaana, mutta ehkä se on eri keskustelu.)

Nyt suunniteltava uudistus jättää kuitenkin auki takaportin myös heille, jotka kokevat tehneensä nuorempana vääriä valintoja. Ylioppilaskirjoitusten painoarvoa toki lisätään valinnassa ja ahkerasti opiskelemalla on tulevaisuudessa paremmat mahdollisuudet välttää pääsykokeet. Kuitenkin myös pääsykoevalinta säilyy, joten toista mahdollisuutta ei suljeta pois. Pääsykokeet ovat edelleen realistinen väylä korkeakouluun niille, jotka eivät lukiossa tai ammatillisessa koulutuksessa ahkeroineet. Siksi huoli “ovien sulkeutumisesta” on aiheeton. Tarjolla on edelleen aito toinen mahdollisuus.

Perusteltu argumentti on sen sijaan se, että uudistus vaatii tuekseen ylioppilaskirjoitusten sallittujen uusimiskertojen lisäämisen (nyt hyväksytyn kokeen saa uusia vain kerran) sekä esimerkiksi avoimen yliopiston väylän laajentamisen. Lisäksi liikkuvuutta eri alojen välillä korkeakoulujen sisällä olisi paikallaan lisätä. Näistä ensimmäistä opetus- ja kulttuuriministeriö vie eteenpäin osana opiskelijavalintauudistusta, toinen ja kolmas riippuvat korkeakouluista.

Muutokset pitäisivät osaltaan huolen myös siitä, että nuorena tehdyistä valinnoista ei kohtuuttomasti rokoteta.

Mielenkiintoinen näkökulma oheisessa argumentissa on kuitenkin se, että nuorena tehdyistä hyvistä valinnoista ei ilmeisesti saisi myöskään antaa kovin suurta etua. Jos on koko elämänsä tehnyt kovaa töitä koulun penkillä ja siten saanut ikätovereitaan paremmat lähtövalmiudet korkeakouluopintoihin, hakijaa ei silti saisi suosia opiskelijavalinnoissa, vaan kaikki pitäisi jälleen tasapäistää samalle viivalle korkeakoulujen porteilla. Tätä ajattelua itseni on hyvin vaikea ymmärtää, mutta sinänsä kyse on kai arvovalinnasta, jota ei varsinaisesti voi moittia.

Tämä argumentti lienee siis pätevä jos todella kokee, että puntit pitäisi tasata toisen asteen jälkeen. Itse koen, että ahkeruudesta on syytä palkita, enkä näytä olevan ajatuksen kanssa ainakaan aivan yksin.

  1. Uudistus lisää eriarvoisuutta, koska toiset lukiot ovat toisia parempia

Tässä väitteessä on siis kyse siitä, että eri lukioiden väliset erot antaisivat paremmissa lukioissa opiskeleville etua ylioppilaskirjoituksiin, mikä osaltaan lisäisi eriarvoisuutta.

Onneksi tässäkään asiassa ei tarvitse operoida pelkällä mutu-tuntumalla, vaan asiaa on myös tutkittu. Esimerkiksi Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen tutkimusten mukaan erot lukioiden kyvyissä valmentaa opiskelijoitaan ylioppilaskirjoitustuloksiin ovat pieniä. Samaa sanoo muun muassa Suomen parhaita ylioppilaskirjoitustuloksia vuodesta toiseen tuottavan Etelä-Tapiolan lukion rehtori. Hänen mielestään lukiosta voi saada vetoapua, mutta jokaiselle on tarjolla laadukasta opetusta ja mahdollisuudet menestyä. Osaltaan vahvistusta asialle saadaan myös vuosittaisista ylioppilaskirjoitustuloksista, jos niitä vertailtaessa huomioidaan myös opiskelijoiden lähtötaso lukion alussa.

Tulevakaan järjestelmä ei ole täydellinen eriarvoisuuden näkökulmasta. Esimerkiksi perhetaustan on todettu vaikuttavan vahvasti siihen, miten nuoret menestyvät peruskoulussa, ammatillisessa koulutuksessa ja lukiossa. Silti se on huomattava askel tasa-arvon suuntaan nykymallista, jossa valmennuskurssit tuovat merkittävää etua monen alan opiskelijavalinnoissa. Kurssit ovat paikoin erittäin kalliita, joten niihin osallistumiseen ei ole kaikilla mahdollisuuksia, ja kursseja on pääosin tarjolla vain suurissa kaupungeissa. Järjestelmä luo siis eriarvoisuutta paitsi perheen varallisuuden myös maantieteellisen sijainnin perusteella.

Ihanko tosissaan joku siis väittää, että mahdollisuuksien tasa-arvo vähenee uudistuksen myötä, eikä pikemminkin lisäänny?

  1. Eri alojen erityispiirteet tulee huomioida 

Tämä argumentti on itsessään aivan totta, mutta ei varsinaisesti hyökkää opetus- ja kulttuuriministeriön ajamaa uudistusta vastaan. Lopullisista valintamenettelyistä päättäminen kuuluu edelleen korkeakouluille. Kaikkia ei siis olla pakottamassa samaan muottiin ja lopulliset ratkaisut tehdään korkeakouluissa. Opetus- ja kulttuuriministeriön roolina taas on huolehtia valtakunnallisen opiskelijavalintajärjestelmän kehittymisestä kokonaisuutena. Sitä vastuuta ministeriö vihdoin nyt myös kantaa.

  1. Uudistus suosii tyttöjä poikien kustannuksella

Tässä argumentissa taustalla on se, että tytöt menestyvät lukio-opinnoissa ja ylioppilaskirjoituksissa keskimäärin poikia paremmin. Kun ylioppilaskirjoitustulosten merkitystä kasvatetaan, tyttöjen tie korkeakouluun voi hieman helpottua ja poikien vaikeutua. Kyse ei siis ole poikien syrjinnästä sukupuolen perusteella, vaan edun antamisesta heille, jotka ovat menestyneet opinnoissaan.

Monet pääsykokeiden puolustajat ovat kuitenkin vetäneet johtopäätöksen, että uudistus on huono, koska se sorsii poikia. Todellisuudessa huomio kannattaisi kiinnittää itse asiaan: siis siihen, että pojat oppivat koulussa tyttöjä huonommin. Arvosanat kun ovat tästä vain osoitus.

Pojat oppivat ja osaavat vähemmän, eivätkä siksi menesty ylioppilaskirjoituksissa yhtä hyvin. Näistä ensimmäinen on itse ongelma ja toinen sen seuraus.

Oma kysymyksensä on se, pitäisikö valintajärjestelmä tietoisesti säilyttää poikia suosivana. Onko siis itseisarvo, että korkeakouluun valitaan sama määrä molempia sukupuolia, vai pitäisikö valinnan sittenkin kohdistua parhaiten opinnoissaan menestyviin? Kysymyksenasettelu ei toki ole aivan näin yksiselitteinen, mutta on silti hyvä havainnoida, että nykyinen valintajärjestelmä todellisuudessa suosii nimenomaan poikia tyttöjen kustannuksella, jos mittareiksi otetaan lähtövalmiudet korkeakouluopintoihin ja opiskelemaan pääseminen.

  1. Amikset eivät enää pääsisi korkeakouluun

Tämä ei pidä paikkaansa. Julkiseen keskusteluun väite on todennäköisesti jäänyt kummittelemaan Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen tekemästä avauksesta, jossa valintajärjestelmän muuttamista esitettiin. Siinä ammatillisen perustutkinnon suorittaneiden asemaa ei oltu kattavasti huomioitu, mutta opetus- ja kulttuuriministeriössä niin on tehty. Esimerkiksi Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto — SAKKI ry tukee nyt ministeriön suunnitelmia ja katsoo niiden kohtelevan ammattiin opiskelevia aiempaa tasa-arvoisemmin.

Lopuksi

Loppuun on hyvä todeta, että kaikki argumentit pääsykokeiden puolesta eivät suinkaan ole huonoja ja ministeriön linjaus siitä, että jatkossakin riittävän iso määrä opiskelijoista tulee valita korkeakouluihin pääsykokeiden perusteella, on tervetullut. Erityistä huomiota tulee kiinnittää heihin, jotka ovat hakemassa korkeakouluun, mutta valmistuivat jo toisen asteen koulutuksestaan. He ovat vaarassa joutua uudistuksessa väliinputoajiksi.

Suomalainen pääsykoejärjestelmä on kuitenkin kansainvälisesti täysin poikkeuksellinen, eikä vastaavaa rumbaa pyöritetä missään päin maailmaa. Järjestelmä kokonaisuutena on kehittynyt vuosikymmenten varrella vähän, kun sitä vertaa koko muuhun koulutusjärjestelmään.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on tehnyt määrätietoista työtä opiskelijavalintojen uudistamisessa. Lopullinen valta pääsykoemenettelyistä on kuitenkin korkeakouluilla itsellään, joissa johto voi olla paikoin tiukoilla, kun se ajaa eteenpäin tarpeelliseksi katsomaansa uudistusta. Muutosvastarinta on kovaa, koska pääsykoeperinteet ovat pitkiä.

Katse osuukin seuraavaksi tiedekuntiin ja laitoksiin, joilla tulisi olla riittävästi kykyä tarkastella kriittisesti omia valintamenettelyitään ja kysyä, mihin ne oikein perustuvat. Onko taustalla tutkimusta? Onko heillä itsellään ylipäätään osaamista laadukkaan valintakokeen toteuttamiseen? Kuinka aktiivisesti valintamenettelyitä on tiedekunnan sisällä kehitetty? Kuinka paljon vastinetta hakijoiden ja tiedekunnan pääsykokeeseen käyttämälle ajalle todellisuudessa saadaan?  

Samalla pallo on myös opiskelijajärjestöillä, joiden tähänastinen vastine on jättänyt paljon toivomisen varaa. Monelle ainejärjestölle pääsykokeiden tarjoama valmennuskurssibisnes on tärkeä tulonlähde ja pääsykokeiden puolustaminen siten ymmärrettävää. Varsinkin valtakunnallisessa ja alueellisessa edunvalvonnassa olisi kuitenkin toivottavaa, että järjestöjen kannat perustuisivat kattavampaan analyysiin kuin tähän asti on nähty. Kriittisestä otteesta on toki hyvä pitää kiinni, jotta uudistusta tehtäessä ei langeta sudenkuoppiin, jotka voitaisiin välttää jo valmisteluvaiheessa. Samalla argumentoinnissa tulisi pitäytyä faktoissa, eikä maalata perusteettomia uhkakuvia. Se lisäisi myös järjestöjen omaa uskottavuutta kumppanina, kun korkeakoulukentän uudistamiseen on nyt saatu uutta puhtia.

JuhoML_uusin
Juho Mäki-Lohiluoma – @JuhoML

Kirjoittaja on Ajatuspaja Linjan toiminnanjohtaja ja vastaava päätoimittaja.

Linja-raportti (1/16)
Kirje käynnisti alojen uusjaon
Reportaasi
Lukukausimaksujen vaikutuksesta ristiriitaisia ensitietoja: Yliopistojen hakijamäärät nousivat ja laskivat
Kommentti
Kommentti: Perussuomalaiset ratsasti lepakkospinnillä yli puolueelle vaikean ilmastostrategian