Linja-raportti (1/16)

Kirje käynnisti alojen uusjaon


Näkökulma: TIEDE JA TUTKIMUS

Loppuvuodesta 2014 valmistunut Suomen Akatemian Tieteen tila -raportti ei ole suomalaisen korkeakoulujärjestelmän näkökulmasta mairittelevaa luettavaa. 

Parin vuoden välein julkaistavan raportin mukaan Suomi on tieteen tasossa jäänyt selvästi jälkeen muista OECD-maista. Lisäksi avoimiin akateemisiin virkoihin on vähän hakijoita, kansainvälistyminen etenee hitaasti ja tärkeimmät kilpailijamaat ovat koko 2000-luvun pyyhkineet ohi oikealta ja vasemmalta.

Toisaalta Suomessa tehdään edelleen hyvää tutkimusta, sillä lähtötaso ei ole ollut kovin huono tieteen tila on edelleen maailman keskitason yläpuolella ja joidenkin arvioiden mukaan väkilukuun suhteutettuna jopa huomattavasti keskimääräistä parempi. Se ei kuitenkaan lämmitä, jos ne maat, joiden kanssa Suomi kilpailee, vievät innovaatiot ja markkinat.

Tai kuten Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) lokakuussa 2015 korkeakouluille lähettämässään avoimessa kirjeessä asian muotoili: “maailman huipulle tähtäävä maa ei voi olla tyytyväinen eikä tyytyä tilaan, jossa sen korkein huippu tiede ja tutkimus yltää kyllä hyvään, mutta ei maailman kärkeen.”

 

GRAHN-LAASOSEN “paimenkirjeeksi” ristityn kirjeen mukaan Suomen korkeakoulujärjestelmän keskeiset haasteet liittyvät korkeakoulukentän sirpaloitumiseen liian moniin pieniin ja tasoltaan keskinkertaisiin yksiköihin.

Samaa sanoo myös Tieteen tila -tutkimus. Suomessa oli vuoden 2014 lopussa 54 tieteenalaa, joista vähintään puolet oli edustettuina kuudessa yliopistossa. Käytännössä se tarkoittaa, että suurimmassa osassa yliopistoja kutakin tieteenalaa tutkitaan kohtuullisen vähillä resursseilla.

“Yli kolmannes yliopistojen tieteenalayksiköistä on sellaisia, joissa professorikuntaa henkilötyövuosina laskettuna on kolme tai vähemmän”, raportin yhteenvedossa todetaan.

Sama pätee myös tutkimusinfrastruktuuriin, jota raportin mukaan on paljon, mutta hajautuneena pieniin yksiköihin. Toisin sanoen Suomessa on kyllä riittävästi panostettu tieteen tekemiselle soveltuviin tiloihin ja laitteisiin, mutta infran sirpaleisuuden vuoksi niistä ei saada vastaavaa hyötyä.

Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osaston ylijohtaja Tapio Kosunen opetus- ja kulttuuriministeriöstä toteaakin, että korkeakoulujen on tehtävä nyt työnjakoa, jotta resurssit saadaan paremmin käyttöön.

Kirjeessä korkeakouluja kehotettiin miettimään, mitkä alat ovat niille vahvimpia. Viime keväänä ministeriö ja yliopistot kävivät tulossopimusneuvottelut, joissa sovittiin korkeakoulujen yhteisistä tavoitteista ja korkeakoulukohtaisista toimenpiteistä, profiilista, vahvuusaloista ja tutkintotavoitteista. Yliopistot sopivat myös joistain muutoksissa koulutusvastuissa.

“Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että Vaasan yliopisto luopuu tutkintotavoitteisesta kielten opiskelusta ja koulutus siirretään Jyväskylän yliopistoon. Sen jälkeen Vaasan yliopisto vahvistaa omia vahvuusalueitaan tuotantotalouden diplomi-insinöörikoulutuksessa”, Kosunen sanoo.

Muutos on järkevää, sillä Jyväskylän yliopisto haluaa profiloitua nykykielten osaajana, kun taas Vaasassa halutaan muun muassa alueen elinkeinorakenteen vuoksi vahvistaa kauppatieteiden, tekniikan sekä viestintä- ja hallintotieteiden opetusta ja tutkimusta.

Vastaavista muutoksista ovat ilmoittaneet myös muut yliopistot. Oulu lakkauttaa tilastotieteen ja fysiikan koulutusaloja, Tampere suunnittelee kielistä luopumista ja Turku luopuu venäjän kielestä.

Uusi koulutusala on muun muassa erityislastentarhanopettajan koulutus, jonka Oulun yliopisto suunnittelee aloittavansa.

Uudistus ei kuitenkaan rajoitu pelkästään yliopistojen keskenään tehtäväksi, vaan myös yhteistyömahdollisuudet muiden toimijoiden kanssa on otettu käsittelyyn. Tällä pyritään vastaamaan erityisesti siihen, että olemassa oleva tutkimusinfrastruktuuri olisi mahdollisimman tehokkaassa käytössä.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jatkossa yliopistot ja ammattikorkeakoulut toimivat yhä enemmän samoilla kampuksilla ja yhteisillä tietojärjestelmillä.

“Ideana on että, yliopistot, ammattikorkeakoulut ja tutkimuslaitokset toimivat yhteistyössä yritysten, toisen asteen koulutuksen ja julkinen sektori kanssa”, Kosunen sanoo.

Esimerkki tämänkaltaisessa yhteistyöstä on Tampereella käynnissä oleva hanke, jossa Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston suunnitellaan yhdistyvän uudeksi yliopistoksi, joka ostaisi itselleen Tampereen ammattikorkeakoulun. Toteutuessaan uudessa korkeakoulukonsernissa puitteet olisivat kaikkien yhteisessä käytössä ja opiskelijoille mahdollistettaisiin entistä joustavampi liikkuvuus opintokokonaisuuksien välillä.

Toisaalta ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhdistymisen samaan konserniin on pelätty hämärtävän tutkintoja ja koulujen tavoitteita. Kosunen kuitenkin toppuuttelee kritiikkiä niin kutsutun duaalimallin hämärtymisestä.

“Jatkossa yhteistyö syvenee, mutta kummankin korkeakoulumuodon omista lähtökohdista. Ammattikorkeakoulujen toimilupiin on kirjattu mitä tutkintoja ja tutkintonimikkeitä kukin ammattikorkeakoulu antaa. Yliopistojen koulutusvastuista on säädetty erikseen. Sikäli ajatus siitä, että duaalimallista oltaisiin luopumassa, ei siis pidä paikkaansa”, Kosunen toteaa.

 

VAIKKA KORKEAKOULUJEN välinen työnjako selkeästi on saatu käyntiin, on toimia toisaalta pidetty varsin vaatimattomina ongelman kokoon nähden. Totta onkin, että muutaman koulutusalan muuttaminen ja kampusten yhteiskäytön lisääminen kuulostavat vähäisiltä toimenpiteiltä, kun mietitään miten merkittävästä osaamisvajeesta ainakin vuosi sitten lähetetyn paimenkirjeen perusteella on kyse.

Julkisessa keskustelussa on yhdeksi ongelmaksi esitetty sitä, että siinä korkeakoulut itse pääsevät päättämään työnjaostaan. Käytännössä yliopistojen epäillään olevan haluttomia tekemään sellaisia päätöksiä, jotka supistaisivat niiden toimintaa.

Tilannetta hankaloittaa myös se, että aiotut muutokset saattavat aiheuttaa paikallisesti kovaakin vastustusta. Näin kävi esimerkiksi Oulun yliopistolle, joka suunnitteli osana profilointia lakkauttavansa musiikkikasvatuksen koulutusohjelman. Myöhemmin yliopisto perui suunnitelman muun muassa asiasta nousseen voimakkaan vastustuksen vuoksi.

Turun yliopiston koulutussosiologian professori Osmo Kivisen mielestä päätösvallan tulisikin olla ministeriöllä. Kivinen on Suomen johtavia korkeakoulu- ja tiedepolitiikan tutkijoita ja on keskittynyt erityisesti koulutuksen ja tieteen laadun tutkimukseen.

“Kyllä aloittain pitäisi tarkastella Suomen koko korkeakoulujärjestelmää. Katsoa, miten alalla on panoksia ja minkälaisia tuloksia se saa aikaan: kuinka paljon tulee tutkimusta, kuinka paljon kandidaatteja ja maistereita. Sen jälkeen pitäisi järkeistää sen alan kannalta optimaalinen työnjako valtakunnassa. Sitten voi olla, että analyysitulosten vaatimattomampaan päähän jää jotain sellaisia toimintoja, joita ei kannata ylläpitää”, Kivinen toteaa.

“Yksittäisen yliopiston hallinto on tavallaan ihan sivuseikka tässä. Se on vain taho, joka toteuttaa mallin mukaiset toiminnot. Ei yhden yliopiston – oli se sitten Aalto tai mikä tahansa – pitäisi päästä määräänsä enempää päättämään valtakunnan isoista asioista, jotka pitäisi linjata kokonaisuutena.”

Opetus- ja kulttuuriministeriössä kuitenkin luotetaan siihen, että yliopistot ovat itse parhaita asiantuntijoita sen suhteen, mitkä ovat niiden vahvuudet ja mihin niiden kannattaa erikoistua. Ministeriö ei halua sekaantua yliopistojen keskinäiseen työnjakoon myöskään sen vuoksi, että yliopistolaki takaa yliopistoille tutkimuksen ja opetuksen autonomian.

Ylijohtaja Kosunen myöntää, että profiloituminen ja koulutusvastuumuutosten tekeminen olisi voinut olla nykyistä vilkkaampaakin. Tahtia on kuitenkin pystytty kiristämään ja korkeakouluja on kannustettu yhteistyöhön muun muassa ylimääräisellä rahoituksella.

“Suomen Akatemian käytössä on 50 miljoonaa tutkimuksen profiloinnin tukemiseen ja sen osalta tulokset on myönteisiä. On koettu, että se auttaa näitä yliopistoja miettimään sitä, mitkä ovat ne alueet joihin satsataan ja mitkä ovat ne alueet jotka poisvalitaan”, Kosunen toteaa.

 

KORKEAKOULUJEN ympärillä käytävässä keskustelussa on myös esitetty, että korkeatasoista tutkimusta voitaisiin tavoitella myös erottamalla tutkimus ja opetus toisistaan. Käytännössä osa korkeakouluista keskittyisi silloin perustutkintojen antamiseen tutkimuksen osuuden jäädessä ohuemmaksi. Opetuksen pohjana käytettävä tutkimus haettaisiin yhä vahvemmin muista yliopistoista.

Myös Elinkeinoelämän keskusliitossa on pohdittu mahdollisuutta tieteen ja koulutuksen eriyttämiseen. Se voisi tapahtua myös korkeakoulujen eri yksiköiden välillä.

“Aalto-yliopistolla on Mikkelin kampus, jossa opetetaan kauppatieteitä, ja se perustuu puhtaasti vieraileviin ulkomaisiin opettajiin, jotka tekevät aktiivisesti tutkimusta omassa yliopistossaan. Ei se laatu ole yhtään sen huonompi”, EK:n osaamisesta ja kasvusta vastaava johtaja Riikka Heikinheimo kuvailee.

Ainakaan toistaiseksi opetus- ja kulttuuriministeriö ei ole kuitenkaan ollut innokas tarkastelemaan opetus- ja tutkimusta erikseen.

“Kyllä yliopistossa tapahtuva opetus perustuu tutkimukseen, että kyllä ne kulkee käsi kädessä samoin kuin tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta ja opetus ammattikorkeakouluissa. Tätähän on ollut julkisessa keskustelussa, mutta erottelu ei ole meillä ollut linjana, vaan on lähdetty siitä että opetus on tutkimukseen perustuvaa ilman muuta”, Kosunen vastaa.

Heikinheimon mielestä tutkimuksen ja opetuksen välistä linkkiä korostavien lausuntojen taakse mennään ajoittain liiaksi piiloon.

“Tämä on ehkä enemmän henkilökohtaista mielipidettäni, mutta olen siitä ihan samaa mieltä, että ei opetusta ja tutkimusta voida erottaa. Mutta se on eri kysymys, tarvitseeko sen tutkimuksen tapahtua siinä samassa yksikössä, ja voisiko tässä olla alakohtaisia eroja?” hän sanoo.

“Meillä on tällaisia mantroja, joihin me jäädään aika lailla kiinni.”

 

SEURAAVAKSI, kun eduskunta on päättänyt vuoden 2017 budjetista, kevään ja syksyn sopimusneuvotteluiden pohjalta allekirjoitetaan korkeakoulujen kanssa tulossopimukset, jotka ulottuvat vuoteen 2020 saakka. Ministeriö aikoo tukea profiloitumisen toteutumista ensisijaisesti rahoituksen kautta.

“Jokainen korkeakoulu on sitoutunut niiden tavoitteiden edistämiseen ja niitä seurataan. Korkeakoulu raportoi meille vuosittain, miten tavoitteissa on edistytty. Me puolestaan olemme jättäneet hieman strategista rahaa kauden aikana tapahtuvaa jakoa varten”, Kosunen kertoo.

Kysymykseen siitä, miltä sopimukset olisivat näyttäneet mikäli opetus- ja kulttuuriministeriö olisi saanut piirtää korkeakoulukentän puhtaalta pöydältä, Kosunen vastaa diplomaattisesti.

“Tämä on aika hyvä kysymys, mutta en ehkä lähde sitä tässä sen kummemmin piirtelemään. Me lähdetään siitä tilanteesta, mikä meillä tällä hetkellä on ja yritetään luoda suomalainen tehokkaampi ja laadukkaampi korkeakoululaitos.”

Seuraavan kerran Suomen Akatemia julkaisee Tieteen tila-raporttinsa tämän vuoden lopussa. Silloin selviää, onko tieteen taso lähtenyt nousuun, vai joudutaanko opetus- ja kulttuuriministeriössä tarttumaan uudelleen kynään.

 

Kuva: Laura Kotila / Valtioneuvoston kanslia

Artikkeli on osa korkeakouluverkon uudistamista käsittelevää Linja-raporttia (1/16)

Reportaasi
Lukukausimaksujen vaikutuksesta ristiriitaisia ensitietoja: Yliopistojen hakijamäärät nousivat ja laskivat
Linja-raportti (1/16)
Yliopistokeskus nosti Porin pinnalle
Uutisanalyysi
Pääsykokeiden karsiminen sai laajaa tukea, mutta ammattikoululaisten asema halutaan turvata