Linja-raportti (1/16)

Erinomainen tutkimus ei takaa hyvää koulutusta


Näkökulma: KOULUTUS

Suomalaisten yliopistojen antaman koulutuksen tasoa vertaillaan vain vähän. Kun tutkimuksen laatua ja kansainvälistä menestystä seurataan tarkkaan ja monilla mittareilla, ei vastaavaa mallia ole syntynyt tutkintokoulutusten arviointiin. Syyskuussa julkaistussa OECD:n raportissa Suomi kuitenkin sijoittuu kärkipäähän.

Korkeakoulutuksen oppimistuloksista ja opetuksen laadusta ei tuoteta vertailevaa tietoa samaan tapaan kuin esimerkiksi peruskoulutuksesta, jossa PISA-tutkimus listaa neljän vuoden välein maailman parhaat oppimistulokset.

“Ennen kaikkea se johtuu siitä, että se on mahdoton tehtävä. Ei ole yksimielisyyttä, miten arviointia pitäisi tehdä”, sanoo korkeakoulutusyksikön johtaja Helka Kekäläinen Kansallinen koulutuksen arviointikeskuksesta.

“Ongelmia tuottaa erimerkiksi eri alojen vertailtavuus ja yhdenmukaisten mittareiden puuttuminen. Korkeakoulutuksen tuloksena harvoin tavoitellaankaan yhdenmukaista oppimistulosta, vaan erikoistuneita spesialisteja.”

Suomessa Kansallisen koulutuksen arviointikeskus tekee korkeakoulujen auditointeja eli laadun arviointia, jossa tarkastellaan ennen kaikkea korkeakoulujen omien järjestelmien toimivuutta. Esimerkiksi sitä, kuinka hyvin ne seuraavat opiskelijoidensa oppimistuloksia.

Vertailutietoa korkeakoulujen marssijärjestyksestä ei kuitenkaan kerätä.

“Me emme mene testaamaan opiskelijoita, vaan tavallaan arvioimme niitä tapoja, joilla korkeakoulut omia opiskelijoitaan testaavat”, Kekäläinen selostaa.

“On melko mahdotonta vastata tieteellisin perustein kysymykseen siitä, minkä tasoista suomalaisissa yliopistoissa annettava koulutus yleisellä tasolla on.”

 

MYÖS KANSAINVÄLISESTI saatavilla on lähinnä erilaisia tiedonmurusia. Syyskuussa ilmestyneessä OECD-maiden koulutusjärjestelmien tilaa ruotivassa raportissa arvioitiin korkeakoulutusta erityisesti opiskelijoiden numero-, ongelmanratkaisu- ja lukutaidon kautta. Viimeksi mainitussa Suomi nousi maiden välisessä vertailussa toiseksi – edelle ehti vain Japani. Kolmannella ja neljännellä sijalla majailivat Ruotsi ja Hollanti. Tulokset uutisoitiin näyttävästi ympäri maailman.

BBC:lle raportin julkaisua kommentoineen OECD:n koulutusjohtaja Andreas Schleicherin mukaan tulokset osoittavat, että samantasoisen ja -nimisen tutkinnon suorittaneiden valmiudet voivat vaihdella suuresti.

“Kun tarkastellaan valmistuneiden kehittynyttä lukutaitoa, voi olla parempi hankkia toisen asteen tutkinto Japanissa, kuin korkeakoulututkinto Italiassa, Espanjassa tai Kreikassa”, Schleicher sanoi.

Eroja korkeakoulutuksen laadussa siis on, ainakin OECD:n mittareilla tarkasteltuna.

OECD-listan kärkimaat eivät kuitenkaan yllä huipulle, kun tarkastellaan kansainvälisiä yliopisto-rankingejä, joissa menestyvät usein erityisesti Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian perinteikkäät yliopistot. Laadukkaana pidetyllä QS World University Rankinging -listalla sadan parhaan joukossa on jopa 32 yhdysvaltalaista yliopistoa. Suomesta ainoa tähän joukkoon mahtunut on Helsingin yliopisto, joka oli tämän vuoden vertailussa sijalla 91.

QS World University Rankings -listaa ylläpitävän konsulttiyrityksen johtaja Ben Sowter arvioi BBC:lle, että lukutaidon pohjalta yliopistokoulutuksen tasoa arvioitaessa voidaan langeta myös sudenkuoppiin. Sowterin mukaan iso osa Suomen menestyksestä OECD-listalla selittyy muiden koulutusasteiden, ei siis niinkään korkeakoulutuksen, erinomaisuudella.

Samaa havainnoi myös tutkimustuloksia blogikirjoituksessaan ruotinut Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtaja Heikki Koponen.

“Koulutustasojen välisiä eroja mittaamalla kuva hieman muuttuu. Ero korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden ja toiselta asteelta valmistuneiden välillä on kymmenenneksi suurin; korkea-asteen ja perusasteen välistä kuilua mitatessa Suomi on sijalla 14. Numeerisissa taidoissa sama ilmiö toistuu hieman voimakkaampana, joskin suoriutuminen on siinä heikompaa ja taitoero korkea-asteen ja perusasteen välillä jo selvästi OECD:n keskitasoa pienempi”, Koponen kirjoittaa.

Koposen mielestä Suomi pärjää OECD-maiden vertailussa hyvin, mutta aihetta liikaan tyytyväisyyteen ei ole.

“Suomalainen korkeakoulujärjestelmä tuottaa loistavia osaajia – ainakin kirjallisilla taidoilla mitattuna – mutta se myös nojaa vahvasti koko suomalaiseen koulutusjärjestelmään.”

Helka Kekälaisen mukaan OECD-raportin kaltaisten löydösten tulkitseminen on hankalaa, eikä niistä kannata vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä koko korkeakoulutuksen tasosta.

“Voi olla, että verrokkimaissa korkeakoulutukseen on valikoitunut esimerkiksi pienempi opiskelijamäärä ja meillä pohja on laajempi, mutta sitä on mahdotonta arvioida ellei sitä ihan nimenomaisesti tutkita”, hän sanoo.

“Nämä ovat juuri niitä tekijöitä, jotka tekevät luotettavien arvioiden tekemisestä hirveän hankalaa.”

Ben Sowter arvioi BBC:n haastattelussa myös yliopistojen eriytymisen näkyvän tuloksissa. Vaikka Yhdysvaltalaisia yliopistoja riittää ranking-listojen kärkeen, on osa maan korkeakouluista heikkotasoisia, ja koko järjestelmää tarkasteltaessa huonot yliopistot tasaavat huippujen vaikutusta tilastoissa.  

Sowterin mielestä yliopistorankingien pohjalta voi luotettavasti vertailla yksittäisiä yliopistoja ja niiden tarjoaman koulutuksen laatua, mutta koko korkeakoulujärjestelmän tehokkuuden arviointiin niistä ei juuri ole apua.

Kekäläisen mukaan väitteen kanssa kannattaa olla tarkkana: edes yksittäisen korkeakoulun arvioiminen ranking-tuloksen pohjalta on kyseenalaista. OECD:n vertailulla Kekäläinen näkee arvoa, vaikka yksiselitteisiä johtopäätöksiä sen pohjalta onkin vaikea vetää.

“On hyvä, että näitä vertailuja tehdään paljon ja ne ovat moninaisia. Se olisi huolestuttavaa, jos meillä olisi vain yksi mittari, jota tuijotettaisiin”, hän sanoo.

“Tieteen osalta tiettyjä rankingejä tuijotetaan hirveän paljon, vaikka moneen kertaan on osoitettu, että ne eivät oikein kerro mistään todellisesta tasosta.”

 

MITÄ KORKEAKOULUVERKON kehittämisestä pitäisi sitten ajatella juuri yliopistojen tarjoaman koulutuksen näkökulmasta? Kun tiede hallitsee keskustelua ja aluepoliittiset näkökulmat herättävä vahvojakin tunteita, jää usein vähemmälle huomiolle, että yliopistojen keskeinen tehtävä on tarjota laadukasta kandidaantin- ja maisterintutkintokoulutusta. Ei ole ollenkaan itsestäänselvää, minkä kokoisessa yliopistoyksikössä se onnistuu parhaiten.

Niin ikään maailman arvostetuimpiin kuuluvaa yliopistorankingiä ylläpitävän Times Higher Educationin selvityksen mukaan yliopiston koolla ja sen ranking-sijoituksella ei ole juurikaan yhteyttä. Suuremmissa yliopistoissa ja suuremmilla opintoryhmien koolla saavutettiin rankingissä siis samanlaisia tuloksia kuin pienemmillä.

Times Higher Educationin listalla iso osa sijoituksesta muodostuu kyselytutkimuksen perusteella, jossa kysytään lähinnä yliopiston mainetta ja suuryritysten halukkuutta rekrytoida yliopistosta valmistuneita. Ainakin osa yliopiston listasijoituksesta pitäisi näin muotoutua sen perusteella, minkälaisia valmiuksia yliopistoista valmistuneilla elinkeinoelämän näkökulmasta on. Metodia on myös arvosteltu ankarasti.

Kokonaisuutena yliopistojen tarjoaman opetuksen laatua ja sen suhdetta yksikön kokoon on äärimmäisen vaikea arvioida. Myöskään Kansallisen koulutuksen arviontikeskuskuksen laatuarvioinneissa ei ole havaittu selkeitä eroja suurten ja pienten yksiköiden välillä.

“Voidaan ajatella, että todella pienellä korkeakoululla voi olla vaikeuksia saada kaikkia toimintojaan järjestettyä laadukkaasti. Sellaisia havaintoja on ajoittain ollut, mutta toisaalta jotkut toiset yksiköt ovat siihen pystyneet”, Helka Kekäläinen pohtii.

Osa yliopistorankingeistä käyttää opetuksen laadun mittarina opettaja- ja opiskelijamäärien suhdetta ja osa listoista tarkastelee myös opetushenkilökunnan koulutustasoa.

Vertailujen heikkoutena on se, että ne eivät kerro juuri mitään jokapäiväisen opetuksen tasosta. Esimerkiksi tutkintokoulutuksen peruskursseihin erikoistunut yliopistolehtori tai väitöskirjaansa työstävä tohtorikoulutettava voivat olla yliopisto-opettajina parempia, kuin tieteenalansa kansainvälinen kärkitutkija tai kokenut professori. Rankingeissä vaikutus olisi kuitenkin yleensä päinvastainen.

Monen asiantuntijan mielestä ranking-mittarit kertovat myös enemmän opiskelijoista kuin itse koulutuksesta. Tarkan kuvan muodostamista varten pitäisi tarkastella ainakin opiskelijoiden lähtötasoa, sillä lukiossa menestyvät opiskelijat pärjäävät tutkimusten mukaan paremmin myös yliopistossa.

 

KOKONAISUUTENA varsinkin kansainvälistä vertailutietoa korkeakoulutuksen tasosta on vähän. Ne viestit, joita yksittäisistä katsauksista saadaan, viittaisivat suomalaisen korkeakoulutuksen olevan pääosin hyvällä tasolla.

Korkeakoulujen kehittämisen näkökulmasta oleellinen kysymys kuitenkin on, miten nyt tehtävä korkeakoulujen profiloituminen ja mahdollinen yksiköiden yhdistely vaikuttavat nimenomaan niissä annettavan koulutuksen tasoon.

Näyttää siltä, että korkeakouluverkon uudistamista tehdään vahvasti tutkimus ja tiede edellä. Turun yliopiston koulutussosiologian professorin Osmo Kivisen mielestä niin pitääkin olla.

“Kyllä yliopistossa pitää mennä tiede edellä”, hän linjaa.

Kivisen ja muiden koulutussosiologien pitkän aikavälin tutkimus tarjoaakin tähän hyvää pohjaa, samoin kuin virkamiesten valmistelutyö.

Pitäisikö siitä kuitenkin huolestua, että suomalaisten yliopistojen antaman koulutuksen tasosta on vain vähän tietoa? Voidaanko korkeakouluverkon kehittämisessä mennä sen puuttuessa pahasti metsään, jos kenttää tarkastellaan vain tieteen ja tutkimuksen näkökulmasta?

Helka Kekäläisen mukaan kansainvälistä vertailutietoa, eräänlaista PISA-tutkimusta korkeakoulutuksesta, yritettiin saada aikaan 2000-luvun alkupuolella. Hankkeessa oltiin tiiviisti mukana myös Suomessa. Visio kuitenkin kariutui vertailun vaikeuteen, ja toisaalta myös rahoituksen puutteeseen.

Ainakaan kaikki eivät ole tyytyväisiä nykytilanteeseen. Esimerkiksi korkeakoulutettujen työmarkkinajärjestö Akava listaa koulutus- ja työvoimapoliittisessa ohjelmassaan, että korkeakoulutettujen oppimistuloksia on arvioitava eikä pelkkä auditointi korkeakoulujen laadunarvioinnissa riitä laadun kehittämiseksi. Akavan mukaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoitusmalleihin on myös saatava lisää opetuksen laatua mittaavia kriteereitä.

Tiedon tarpeeseen tulee osaltaan vastauksia, kun Kansallinen koulutuksen arviointikeskus aloittaa uudet alakohtaiset tarkastelut vuonna 2018.

“Tulemme katsomaan humanistista, yhteiskuntatieteellistä, kauppatieteellistä ja teknistä alaa tästä koulutusalojen profiloinnin näkökulmasta, eli silloin katsomme samalla kaikkia alan koulutusta antavia yksiköitä Suomessa”, Kekäläinen kertoo.

Tarkasteluissa luodaan kokonaiskuva näiden alojen korkeakoulutuksesta sekä eri yksiköiden toiminnan laadusta. Tarkoituksena on tuottaa tietoa, jota voidaan käyttää hyväksi, kun korkeakouluverkkoa uudistetaan. Tarkastelu tarjoaa aikanaan – ainakin valittujen neljän alan kohdalla – tutkittua tietoa päätöksenteon tueksi myös koulutuksen näkökulmasta. Toisaalta tulosten valmistumista saadaan odotella vielä nykyisen hallituskauden yli ja korkeakoulujen vahvempaa yhdistelyä vaativat äänet odottavat toimenpiteitä mahdollisimman nopeasti.

Vaatimuksia tätäkin tarkemmasta valtakunnallisesti seurannasta Kekäläinen kuitenkin vieroksuu. Esimerkiksi opiskelijoiden oppimistulosten seuraamista vielä erikseen kansallisesti Kekäläinen ei pidä tarpeellisena. Tällä hetkellä oppimistulosten seuranta on korkeakoulujen oikeus ja velvollisuus. Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen taas arvioi sitä, miten korkeakoulut arviointiaan tekevät.

“Kyllä meidän ymmärrys on se, että yliopistojen sisällä näitä asioita pitäisi pohtia. Jos ajatellaan, että opiskelijoiden valmiuksia pitäisi vielä kansallisesti esimerkiksi jonkun viraston testata, niin siihen sisältyy ajatus epäluottamuksesta korkeakouluja kohtaan”, Kekäläinen pohtii.

Artikkeli on osa korkeakouluverkon uudistamista käsittelevää Linja-raporttia (1/16)

Uutisanalyysi
Pääsykokeiden karsiminen sai laajaa tukea, mutta ammattikoululaisten asema halutaan turvata
Linja-raportti (1/16)
Perhetausta ohjaa opiskelupaikan valinnassa
Kommentti
Kommentti: Pääsykoejärjestelmä asettaa hakijat eriarvoiseen asemaan